Tekla tarkasteli kauhuissaan Olgan pitkää, koliskoa ruhoa.
— Eihän Olgan elämä tällaisesta parane. Eihän plastiikka sovi Olgalle, yritti hän vastustaa.
— Ruhanen sanoi viime kerralla, että minulla on luontainen taipumus sulaviin liikkeisiin. Sitäpaitsi nämä tanssitunnit ovat 9-11 illalla, niin ettei tule liikaa valvottua, josta lehtorikin juuri sanoi että roomalaiset rappeutuivat, sanoi Olga vetäen laatikosta Isadora Duncanin malliin neulotun merensinisen harsohameen.
— Mitä nämä kurssit maksavat ja kauanko ne kestävät?
— Niihin saa kertalippuja 5 markalla tai halvemmalla kuukausittain. Siellä voi käydä, kunnes liikkeet ovat täydellisiä ja ruumis muodostunut ihanteelliseksi. Ei se niinkään pitkää aikaa vie.
Teklaa värisytti. Hän aavisti, ettei hän tulisi näkemään sen kurssin loppua ja päätti ehdottaa Olgalle vähemmän vaarallista urheilua.
— Eikö Olga liittyisi mieluummin johonkin voimisteluseuraan? Minä olen voimistellut suuren osan ikääni.
Mutta tätä hänen ei olisi pitänyt sanoa, sillä Olga purskahti raikuvaan nauruun.
— Näkyy päältäkin ettei rouvan aikana viljelty lastiikkaa. Minä en mene voimisteluun, en ikinä.
Tekla oli voitettu. Hän meni miehensä luo ja kertoi Olgan uudesta riennosta.