— Pieni epänormalisuus ei suinkaan ole pahin vika ihmisessä. Epärehellistä, kevytmielistä, tuhlaavaista tai epäystävällistä palvelijaa minä en tahdo kotiini. Sen sijaan tulen hyvin toimeen kotiapulaisen kanssa, jolla on hiukan vikaa aivoissa, sanoi rehtorin rouva.
— Mutta mikä tätä Anua vaivaa? kysyi Tekla levottomana.
— Talvella häntä ei vaivaa mikään. Kesillä sanovat hänen joskus olevan hiukan omituisen. Lähetä hänet uimaan, niin kyllä hän selviää. Hän on kiltti, ystävällinen tyttö. Karjalaiset ovat rakastettavia ja sydämellisiä ihmisiä. He rakastavat lapsia ja kiintyvät perheisiin, ainakin niin kauaksi aikaa kuin he ovat talossa, ja sehän on pääasia.
— Voinhan ottaa hänet koetteeksi, sillä ehdolla että hän on vaaraton.
— Tietysti hän sitä on. Ei silti ole varmaa, että hän sopii teille, sillä palvelija, josta yhdessä perheessä pidetään, voi epäonnistua täydellisesti toisessa paikassa. Niinkuin kasvitkin, joista toiset vaativat hiekkamaata, toiset savimaata, sanoi rehtorin rouva.
— Toiset ovat kuin perunat, jotka tulevat rupisiksi lihavassa maassa, mutta useammat ovat kuin hyötymansikat, jotka vaativat vahvaa maata, sanoi maisterin rouva.
— Tarkoitat, että yksi palvelija tarvitsee ankaruutta, toinen ystävällistä kohtelua ja rohkaisua. Mutta harvapa meistä ajattelee, mitä heidän luontonsa vaatii. He ovat vain enemmän tai vähemmän sopivia välikappaleita palvelemaan meidän omia tarkoitusperiämme, sanoi eduskuntanainen.
— Meidän keittäjättäremme luonto vaatii eläviäkuvia joka toinen ilta, sanoi professorin rouva.
— Ja minun Liisani luonto on kuin Vesuvius, joka purkautuu kerran viikossa tuhoavalla tavalla. Olen koettanut kesyttää hänen luontoansa, etenkin kun porsliiniastiat ovat niin kalliita, mutta vielä en ole saanut aikaan muuta kuin uusia purkauksia, sanoi kamreerin rouva, joka juuri oli liittynyt seuraan.
— Miksi ette vaihda keittäjätärtä, ettehän te ole vihitty häneen? kysyi naislehdentoimittaja.