— Mutta eihän kansalla ole varaa matkustella, sanoi Tekla.
— Jokainen pakkolaki tulee kalliiksi, sillä ne ovat vietävät läpi valtion kustannuksella. Mutta varoja meillä on vaikka mihin, ja rahallinen meno tuo toiselta puolen suuren henkisen voiton, auttoi eduskuntanainen.
— Kyllä meillä sitäpaitsi on varaa matkustaa. Koko kesän ovat junat täynnä väkeä, jotka käyvät laulujuhlilla, kokouksissa ja arpajaisissa. Paras heinäaika tanssitaan, elonkorjuutyöt seisovat laulun tähden ja kauranleikkuu unohtuu arpajaishommien tähden, sanoi entisen senaattorin rouva.
— Tässä olisi myöskin lainsäätäjällä työtä, tuumi eduskuntanainen. — Ensimäiseksi täytyy saada kahdeksantuntinen työpäivä kotiapulaisille. He ovat ainoat ihmiset, jotka toisten palveluksessa saavat tehdä rajattoman määrän työtä. Heidän velvollisuutensa pitäisi määriteltämän tarkalleen. Silloin ei jäisi niin paljon mielivallan varaan. Minä hoidin kerran sisareni lapsia 6 tuntia ja se tuntui silloin maksimiajalta, sanoi toimittaja.
— Jos minun lapsiani hoidetaan vain kahdeksan tuntia, niin he kuolevat jok'ikinen, sanoi tohtorinna, joka kuului neljään yhdistykseen, hoiti ison seurustelupiirin ja suosi taiteita.
— Meillä täytyy ainoan palvelijan nousta kahvia keittämään puoli seitsemältä. Jos hän lopettaisi työnsä kahdeksan tunnin kuluttua, niin emme saisi ruokaa ja palvelusta puoli kolmen jälkeen. Sellainen ei käy meidän perheessämme, jossa kaikki ovat laihoja, sanoi laulunopettajan rouva.
— Minä tiedän keinon. Perustetaan yhdistys, ehdotti kamreerin rouva.
— Mitä uudella yhdistyksellä tekisimme. Onhan meillä jo "Perheenäitien
Yhdistys" ja "Palvelijataryhdistys", kysyi rehtorin rouva.
— Tämä olisi sekayhdistys. Pohdittaisiin yhdessä epäkohtia, sanoi kamreerin rouva.
— Mutta emäntien epäkohdat ovat palvelijoitten edut ja päinvastoin, sanoi tohtorinna.