— Se on rehellinen suomalainen nimi, eikä sitä tarvitse hävetä, sanoi
Ilma hermostuneesti.
— Voip olla hyvinkii herrasväen nim, lohdutti Anu.
Tekla tuli nyt kotiin ja Ilma luovutti Anun hänelle.
Ensimäinen viikko on emännän ja palvelijan kuherrusaika. Molemmat ovat toivorikkaita, kaikki sujuu hyvin ja luokkaepäluulo on haudattu ystävällisten tunteitten alle.
Anu oli sukkela töissään, laittoi ominpäin ruoan ja siivosi uskomattoman nopeasti huoneet.
— Nyt olemme saaneet meidän talomme mukaisen, vaatimattoman kotihengettären. Olen ihastunut häneen, sanoi Tekla miehelleen.
— Hän on kiltti meille, ei aja pois keittiöstä eikä kutsu penikoiksi tai muilla vielä enemmän ihmisarvoa alentavilla nimillä. Niin tekevät useimmat palvelijat, kun heillä on kiire, sanoi Mauri.
— Hän povaa meille korteista iltasilla. Minä saan nuoruuden rakastettuni vaimokseni, mutta mustaverinen nainen myrkyttää hänet elämän keväässä, ja minun anoppini saa Ameriikan perinnön, mutta hän ei anna penniäkään minulle. Maurilla on punapartainen verivihollinen, joka saattaa hänet pahaan huutoon, niin että hän joutuu akkojen hampaisiin. Silloin vasta hänelle sattuu odottamaton onni, kun hän näkee unissaan valkean, mustan ja harmaan kissan hyppäävän kaivoon, kertoi Eljas henkeään vetämättä.
— Minulle hän myöskin on kiltti, sanoi Tekla raukka, joka aina oli alakynnessä keittiössä.
— Ehkä Karjala tuottaa parempirotuisia palvelijoita kuin muut tienoot. He ovatkin olleet kauimmin ikeen alla ja tottuneet nurkumatta palvelemaan muita, tuumi lehtori.