— Mutta eilen, Anun ollessa saunassa, minä näin ruokakomerossa perunasäkin takana uuden pyyheliinan kosteassa homeessa. Viime viikkoisen marjapuuron tähteet olivat samalla vadilla kuin maksakappale, joka oli unohtunut paistamatta ja haisi. Hyllypaperit näyttävät, mitä meillä on syöty parin viime viikon aikana ja pesupöydän mauton sisällys pursuaa ulos, kun aukaisee oven, uskalsi Tekla sanoa.
— Kyl mie ajallaa korjaan kaapitkii, mut kassokaa, mite sorja tää kyökki on. Kuparit kiiltäät jot vilistää silmis, kyökinsilta on puhas ko Juhanina ja tuukit mie pesen kerta viikos. Mut mienen tykkää, ko rouva koluvaa ja nuuskii miu perässäi. Kosose rouva pilas mei välit rykkänää sellaisel. Miul sekkautuu ver kons miul haastetaa tiukkaa.
— Mutta täytyyhän minun huomauttaa epäkohdista, sanoi Tekla.
— Mienen tykkää siit, miul sekkautuu ver, toisti Anu itsepintaisesti.
Se olikin totta. Lehtori heräsi yöllä siihen, että joku nyki peitettä, jolla hän oli peittänyt kokolailla kaljun päänsä.
Heikossa valossa hän näki silityshuopaan käärityn paljasjalkaisen olennon seisovan vuoteensa vieressä ja valittelevan:
— Voi, voivoi! nyt se on katos. Lepattelloo ja pilkkaa, eikä lähe pois. Voivoi tokkiisa!
Lehtori veti kainosti peitteen kaulaansa asti ja herätti Teklan.
— Mitä Anu tekee täällä keskellä yötä? kysyi tämä.
— A ko mie säikähin henkee siel katos.