— Mistä Anu puhuu?
— Myö oltii Kososel justii jalois ko sottaa käytii ja tekkiit hirmutöit ja ihmiste sisut olliit ko luontokappaleil. Hyö lopettiit sen Noskua Tuomaan ja hää kasso minnuu ko hyö raastoit hänt pois. Mut nyt häne henkesä lietsoo kyöki katos enkä mie hirviä männä sinne, nyyhkytti Anu.
Tekla sytytti tulen ja sanoi:
— Anu rauhoittuu nyt. Keittiön katossa palaa vain kaasunsytytysliekki. Onhan Anu nähnyt sen ennenkin joka ilta. Mennään nyt yhdessä katsomaan, niin sammutan sen helposti.
Tekla vei Anun keittiöön, jossa hän pari kertaa sammutti ja sytytti kaasuliekin. Sitten hän antoi Anulle bromia ja saattoi vuoteeseen.
— Anu nukkuu nyt rauhassa, että jaksaa huomenna auttaa vaatteitten silittämisessä.
Tämä ajatus rauhoitti Anua niin että hän pian nukkui.
— Kuinka minä uskallan pitää häntä talossa, hän näkyy todella olevan hiukan sekaisin. Sotatapahtumat ovat mahtaneet järkyttää hänen tasapainoaan, sanoi Tekla päästyään vuoteeseensa.
— Saamme nähdä, minkälainen hän on huomenna. Joku seikka on varmaan eilen tärisyttänyt häntä, arveli lehtori.
— Hän sanoi verensä sekaantuvan kun huomautin hyllypapereista ja ruoantähteistä.