— Häntä täytyy kohdella varovaisesti. Ihmiskunnan hermot eivät ole entisellään. Ranskan vallankumouksen jälkeen sattui myöskin omituisia sielullisia ilmiöitä. Eräs kuuluisa hermolääkäri kertoo mieltäkiinnittäviä tapauksia tältä alalta. Monella olivat aivot täydellisesti kunnossa, ainoastaan joku epäsäännöllisyys ilmautui. Jotkut sekaantuivat mielenliikutuksista tai pelosta. Toisilla oli joku hulluudenoire tai mielikuvitelma, muuten he olivat viisaita. Odotapas, niin haen huoneestani hänen teoksensa tänne. Voit itse lukea, ja lehtori oli nousemaisillaan vuoteestaan.
— Älä, hyvä ystävä, tärvele loppuyötä. Nukkukaamme nyt, muuten emme jaksa herätä aamusella. Onko nyt sopiva aika lukea hermolääkärin laajaa teosta?
Lehtorin pää painui alas.
— Olet oikeassa, Tekla. Muistuta minua huomenna, niin saat kirjan.
Seuraavana päivänä olivat kaikki harmit hälvenneet.
Anu nousi aikaisin ja siivosi joka sopen keittiössä. Itse hän oli aurinkoisella tuulella ja hyräili kimakasti, lehtorin kauhuksi.
Iltakurssit alkoivat nyt todenteolla. Anu tuli yhä henkevämmäksi. Hän kävi esitelmissä ja "sivistävissä" elävissä kuvissa. Kirjallisuutta harrastettiin sekä keittiössä että lastenkamarissa. Anu lainasi pojille kehittävää kirjallisuutta, Alkion ja Päivärinnan kirjoja.
Teklakin sai osansa sivistysriennoista, sillä Anu kävi museoissa, taulunäyttelyissä ja iltamissa. Kotiin tultuaan hän kertoi näkemiään.
— Mitä Anu on tänäpäivänä nähnyt? kysyi lehtorikin kerran.
— Mie oon näht mite ruokottommii vanhat miehet olliit enne. Issois kuvatauluis on heijä työsä totistettu. Ko ykskii herra nykkii toise partaa vaik tää makkaa ruumiin kirstus, ja sen vainajan rouva kassoo pääl. Toine harmaapartaniekka ajjaa lehois ja järvel takkaa iha verestä tyttöö, jot tää heittääksee kalloiruuvaks ja kuoloo nuorel ijällää. Sannoit Väinämöiseks, hää on vissii Viipurist sil häne hautasa on paronisatus. Mie näin isse.