— Mie lähe sukuloittamaa. Siel on kakskii serkkuu Jääskest. Hyö ovat kirjatehtaas, toine mättää yleaikaa liimaa pahvipalasil ja toine syöttää painettui paperloit sellaisel konneel mikä harsii höist kirjoi. Höil on suuret palkat, viimekii litviikis sannoit saaneesa mont sattaa markkaa. Hatus höil on höyhenet ja ruusut ja lakernahka kengät aret, pyhät. Kaheksa tuntii hyö ovat roletaarii ja kuuvelt hienoi ryökkynöi.
— Eikö Anu voisi käydä tervehtimässä heitä joskus toisten?
— A ko mie lupasi tulla nyt kevvääl, toine höist männöö naimisii kesäl. Miul on muutakii mennoo Porvoosee. Mie lähe kassomaa sitä vänrikkii, hää kuuluu oleva hauvattu mäe pääl.
— Mitä vänrikkiä Anu tarkoittaa?
— Vänrikki Stoolii, eik rouva hänt tiijä? Häne entine asuntosakkii kuuluu oleva reilas ja sänky ja särmi.
— Anu puhuu kai Runebergistä?
— Just, just. Hänt issijää mie meinasin, mut en hoksant täl hetkel häne nimmeesä. Yheshä hää kirutti sannoit sen vänrikin keral.
— Eikö Anu tyytyisi näkemään Topeliuksen hautapatsasta, se on täällä
Helsingin vanhalla hautuumaalla?
— Mienen välitä näyttelijöitten hauvoist. Elläissää höit on lusti kassella, mut ei höist tiijä kuka heiät perrii kuolema peräst.
— Nyt Anu taas sekoittaa henkilöitä. Topelius oli yhtä suuri runoilija kuin Runebergkin, eikä tietääkseni ole koskaan esiintynyt näyttämöllä.