Kohtauksesta ei olisi tullut selvää, ellei neiti Welt olisi tullut paikalle.
— Kuinka Sylva käyttäytyy noin hillitsemättömästi? kysyi hän.
— Minä olen itse kokenut, että minua on loukattu sieluun asti. Ja sentähden minä en enää perusta ystävistä enkä tovereista. Mutta minä en siedä, että toisia loukataan, sanoi Sylva hiukan rauhallisemmin.
— Kuka on loukannut ketä? kysyi neiti Welt.
— Minä en kantele. Kertokoon Jyrki itse, sanoi Sylva.
— Minä pyysin Terttua auttamaan ja puhuin vähän suorasukaisesti. Mutta mitä se nyt merkitsee toverien kesken, sanoi Jyrki. — Mutta Sylva kertokoon itse, mitä hän teki.
— Minä löin korvalle, että Jyrki ymmärtäisi, että Tertun punaiset hiukset eivät ole muotikaupasta ostetut, niinkuin Jyrkin punainen kaulaliina, vaan syntymämerkki, vastoin Tertun tahtoa, selitti Sylva sekavasti.
Neiti Welt kyseli ja sai vihdoin asian selville.
— Minusta te sopisitte nyt. Terttu ei ole enää pahoillaan. Sylva oli kiltti puolustaessaan häntä, vaikka korvapuustit eivät sovellu yläluokkalaisille. Jyrki ei ehkä tarkoittanut niin pahaa hänkään.
— Minä sopisin opettajan tähden vaikka kenen kanssa, sanoi Sylva. —
Saat anteeksi Jyrki.