— Kun kunnioittaa, niin kunnioittaa.
Askelet takaa lähestyivät.
— Nyt minä huomaan, että minä unohdin historiankirjan kouluun. Juokse, hyvä Kai, hakemaan sitä minun pulpetistani. Minä odotan täällä.
— Hyvä on, sanoi Kai ja juoksi takaisin. Takana-astuja tuli Iltan rinnalle. Se oli tohtori Valo.
— Iltan saattaja taisi hävitä?
— Kyllä minä voin mennä yksinkin kotiin, sanoi Ilta.
— Ei tule kysymykseenkään. Ilta on lämmin ja kaunis, ja minä kävelen mielelläni, sanoi tohtori kaksimielisesti.
— Minusta ilta on lämmin, mutta ei kaunis, sanoi Ilta.
— Sen kauniimpaa minä en ole nähnyt, vakuutti tohtori ja katsoi Iltaa silmiini. He puhelivat niin innokkaasti, etteivät huomanneet Kain saavuttaneen heidät.
— Minä olen kiitollinen, että sain seuraa, sillä totta puhuen minä pelkään vähän kulkea yksinäni. Koulupojat ovat epäluotettavia saattajia, sanoi Ilta muistaen samalla Kain.