— Terttu Kosu. Etkö sinä mielelläsi kävelisi pitempääkin matkaa saadaksesi oikean otteen näin ihanaan lauluun? Sinun maailmasi tulee valoisammaksi, ja sinun soitannollinen tajuntasi selvenee sanomattomasti tämän puolen tunnin aikana. Oman itsesi tähden en nyt päästä sinua.
— Mutta johtajatar — — —
— Lupasiko hän.
— Lupasi omasta tunnistaan, joka on viimeinen.
— Siinäpä se ero onkin. Suomen, historian tai saksan tunnilta voi olla poissa ilman haittaa. Niitä voi oppia omin päin. Mutta laulua käsittämään te ette vielä kykene ilman opastusta. Minä, näetkös Terttu, rakastan teitä. Suurin onneni on opettaa jaloa taidetta oppilailleni. Älkäämme unohtako, että Väinön kannel on kätketty jokaisen suomalaisen rintaan soimaan.
Mutta Tertun rinnasta purkautui vain surkeita sorahteluja.
Rouva Pasiluoto soitti muutamia akordeja.
— Ilkka Paso, sanopa mitä äänilajia tämä sävel on?
— En minä tiedä.
— Sinä et siis kuunnellut. Minä tahdon olla kärsivällinen teidän kanssanne, ja hän soitti saman uudelleen.