— Suloista, kun saa käydä ilman hattua ja polkea luonnollista maata ja hengittää muurahaisten tuoksua, sanoi Eila.
— Ehkä Ilta kaartinsa kanssa hengittää kalojen tuoksua, sanoi Tauno.
— Täällä minun parempi minäni herää, unohdan pienet ihmiset ja näen luonnon suuruuden, sanoi Sylva ja vihelsi pennuille, jotka seurasivat häntä.
— Mitä suuruutta sinä näet noissa koirissa? kysyi Ville.
— Ne eivät ole sanoneet yhtään epäystävällistä sanaa eläessään. Ne elävät ja antavat muitten elää.
— Mutta ne haukkuvat toisiaan, joka on meiltä kielletty, sanoi Väinö.
— Katsokaa täällä on peilityyni lammikko. Tule, Jyrki, ihailemaan kuvaasi siinä. Älä vain pudota helmeäsi siihen, niinkuin Adalmiina teki, sanoi Meri.
— Minun kauneuteni ei riipu helmestä, niinkuin Adalmiinan, sanoi Jyrki.
Kun kävelijät saapuivat kalliolle ei venettä näkynyt, mutta Iltan laulu kaikui jo niemen takaa.
Kaikkien kokoonnuttua päätettiin ensin ottaa valokuvia. Onni Joki oli tuonut hyvän valokuvauskoneen mukaansa ja hän oli tottunut valokuvaaja.