Heli oli väsymätön järjestämään kiintoisia tilanteita.
Ensin otettiin pari yhteiskuvaa, Onni otti toisen ja Ville toisen.
Sitten kuvattiin pienempiä ryhmiä. Yhdessä Ilta istuen kallion reunalla hiukset hajallaan laulaen ja säestäen itseään, laudanpätkä harppuna. Alhaalla veden rajassa makaa Olli silmät ummessa. Siinä on Loreley, joka on houkutellut nuorukaisen turmioon.
Toisessa kuvassa on Sylva kiivennyt koivuun, pennut kainalossa, ja kaikki pilkistävät esiin hiirenkorvien lomitse.
Eräässä kuvassa vetävät tytöt köyttä, ja Eila on kellahtanut istumaan.
Toisissa painivat Otso ja Tauno tai Ilkka seppelöi puolukkaseppeleellä
Meriä.
— Järjestäkää nyt kuvaelma Helistä ja Onnista, minä otan, sanoi Ville.
— Sysätään Heli veteen, ja Onni ui pelastamaan. Siitä tulee eläväkuva, sanoi Väinö.
— Kyllä minä pelastan, jos Heli vain suostuu kastelemaan itsensä, sanoi
Onni.
— Tämä ei olekaan uimapuku, vaan minun lähinnä paras pukuni, ja sitä ei uhrata Väinön huviksi, sanoi Heli.