— Kävellään kilpaa veneen kanssa. Saapa nähdä, kuka voittaa. Halloo,
Sylva, souda kilpaa, huusi Tauno kädet torvena suun edessä.
Kun kävelijät saapuivat huvilalle, nousivat Ilta ja Sylva mäkeä ylös ja pennut syöksivät edellä.
— Ilta vaikeni kuin synkkä muuri. Minä sain sekä laulaa että soutaa, sanoi Sylva. — Mutta vauhti oli hyvä.
— Minä olen ollut hengenvaarassa. Sylva ja kaksi koiranpentua voisivat hukuttaa ison lotjankin, sanoi Ilta pahantuulisena.
Vasta päivällispöydän ääressä alkoivat kaikki taas saada hyvän tuulensa takaisin.
Meri oli järjestänyt kaikki istumaan aakkosjärjestykseen. Nimet oli kirjoitettu sieville korteille, jotka kuvasivat jokaiselle jotakin huomattavaa ominaisuutta.
Ne kiertelivät sitten ympäri pöytää ja herättivät naurua. Niinkuin Aissin kortti, jossa morsian ja sulhanen polvistuvat vihkipallilla. Meri oli, tietämättä Aissin kihlauksesta, ostanut kortin. Sulhanen oli komea upseeri, jolla Meri tarkoitti luutnantti Moringia. Heli sai autokuvan: iso iloinen seurue huvimatkalla. Otson paikalla oli härkämäinen painija, Jyrkin osalle tuli keikari, joka suki hiuksiaan peilin ääressä. Eilan kuvassa lyhyt, suunnattoman lihava nainen seisoo vaa'alla ja alla on kirjoitus: »Tämä on väärä vaaka, minä en paina enemmän kuin muutkaan.» Tuovi sai kukitetun laulajattaren pianon ääressä. Iltan korttiin oli kirjoitettu yhtälö 2.o + k + t = d.
— Tätä yhtälöä minä en ratkaise. Siinä on liian monta tuntematonta suuretta, sanoi Ilta.
— Anna tänne, sanoi Ilkka ja otti kortin. — Kaksi o:ta — isoilla kirjaimilla kirjoitettuna — he istuvat tämän pöydän ääressä, samoin k ja t. Jos emme ota lukuun Onnia, jota ei ole pantu Iltan tehtäviin, niin ei voi sattua erehdystä. Mutta mikä surkeus! Kaikkien näitten summa vastaa yhtä d:tä. Minä en tunne muita sen nimisiä kuin Dauphinin. Hän hyväksyy varmaankin tämän ratkaisun.
— Mutta sitä minä en tee, sanoi Kai.