— Katso, mitä minä olen saanut, äläkä napise, sanoi Ville.
Kuvassa oli kaljupää ukko, jolla oli iso, valkoinen parta. Hän istui pulpetin ääressä ja viittasi opettajalle.
Ateria kesti kauan, sillä kaikki olivat nälkäisiä ja sitäpaitsi täytyi puhua ja nauraa yhtämittaa. Merin äiti oli itse niin iloinen ja puhelias, että jäykkyys ei tullut kysymykseenkään.
Kahvia juotiin verannalla.
— Minä kiitän teitä tästä käynnistä meillä. Samalla toivotan jokaiselle hyvää kesää. Syksyllä tapaamme toisemme jälleen virkistyneinä ja terveinä. Tämä on virallinen puhe säädetyn reseptin mukaan, sanoi Meri. — Mutta Onni on luvannut pitää juhlapuheen. Se seuraa nyt.
Merille taputettiin käsiä ja Eila sanoi:
— Rakas, Onni, älä puhu Hunnien vaelluksista tai iilimatojen merkityksestä maanviljelykselle, sanoi Eila.
Onni nousi ja asettui pöydän yläpäähän.
— Arvoisa kahdeksasluokka. Te ymmärrätte, että luokkaa voi katsoa kahdella tavalla: opettajien kannalta ja toverien kannalta. Mutta sitä voi myöskin katsoa kahdella tavalla, vaikka onkin jäsen luokasta. Sitä minä olen tehnyt. Minä olin houkka, jonka näkökulmaan sattuivat vain pinnalliset tapahtumat. Minä olin ulkojäsen, jonka ohi kiiti jännittäviä tapahtumia. Mutta minä en nähnyt, että ne olivat jännittäviä.
Sitten sattui tapaus, joka sekoitti minut luokan vaikeuksiin. Silloin minä jouduin suhteisiin tovereitteni kanssa. Nyt minä olen elänyt todellisena jäsenenä tässä elävässä, kärsivässä ja iloitsevassa piirissä.