Heli ja Meri kulkivat kotiinpäin Bois de Boulognessa. Joku tylsä toveri pilaisi peräti kotimatkat, sanoi Heli.
— Minäkin ymmärsin sinun sielusi vasta Rue de Rivoliilla. Rue de Mer avasi sen täydellisesti minulle, vastasi Meri.
Merillä ja Helillä oli tapana kuvitella Helsinkiä Pariisiksi. He olivat piirustaneet Helsingin kartan, jossa paikkojen nimet oli muutettu pariisilaisten mukaan.
Koulua kutsuttiin Bastille'ksi, yliopistoa Sorbonne'ksi ja hautuumaata Montparnasseksi. Vanha kirkkopuisto oli Luxemburg, esplanaadi Avenue des champs Élysées ja Erottaja Place de l'Etoile.
Ihmisetkin saivat näitten mukaan nimiä, jotka pian tulivat luokalla yleisiksi.
Pitkä Jyrki oli Eiffel ja maantiedon mahtava opettajatar Notre-Dame.
Synkkä ruotsinkielen opettaja sai kantaa hautuumaan nimeä —
Père-Lachaise.
— Hän onkin monen hartaan toiveen hauta, oli Eilan tapa sanoa.
Tytöt lukivat vapaa-ajoilla ranskaa, etenkin kuvauksia Pariisista. Meri oli pienenä käynyt siellä vanhempiensa seurassa. Hän kertoi minkä muisti, niin että Heli melkein kuvitteli olleensa siellä.
— Katsos, tuossa kulkee Onni Joki. Hän asuu Place de la Concorde'lla, sanoi Heli ja viittasi Fredrikin torille päin. — Hän kävelee aina yksin.
— Minusta on idioottimaista olla niin viisas kuin hän. Mitä vitsiä sellaisessa on? Loistaa tunneilla ja sammua näkymättömäksi välitunneilla, sanoi Meri.