— En minä uskalla.
— Ajattele, että hän on nuori herra.
Tohtori Valo tuli vastaan hienona ja solakkana. Hän nosti hymyillen lakkiaan ja kulki ohi.
Meri kumarsi tottuneesti, mutta Helin ruumis teki merkillisen korkkiruuvimaisen kiemuran. Oli mahdotonta sanoa, oliko se kumarrus vai niiaus.
— Dauphin olisi voinut tulla meidän kanssamme kävelemään, sanoi Meri.
— Niin hän tekikin, kuului tohtorin ääni selän takana.
Tytöt kirkaisivat hillitysti ja punastuivat.
— Ai, miten tohtori pelästytti meitä, sanoi Heli.
— Arvaa sen, kun te annoitte minulle tuollaisen oudon nimen. Oliko se tohveli? nauroi tohtori.
— Ei sinnepäinkään. Vaikka me tosin huokaammekin tohtorin tohvelin alla, sanoi Meri, Helin ihmetellessä hänen rohkeuttaan.