— No, sitten se oli vohveli.
— Ei, kuin Dauphin, pääsi Heliltä.
— Ahaa, prinssi, kruununperillinen. Sangen imartelevaa. Ikävä kyllä ilman maata ja kruunua.
— Mutta ei ilman alamaisia, sanoi Heli nokkelasti.
— Kas vain, ajatteli Meri. Heli kehittyy.
Tohtori ja tytöt nauroivat iloisesti. Samalla tuli kaksi poikaa heitä vastaan. Meriä nauratti heidän ällistyneet ilmeensä. Tervehdittiin molemmin puolin, ja Heli päätti äkkiä parantaa tilannetta. Hän pudotti laukkunsa kadulle sille puolelle, jolla tohtori käveli. Tämä kumartui heti ja nosti sen.
— Kiitoksia, tohtori, sanoi Heli hymyillen suloisesti.
— Ovat ne tyttöjä! Kylläpä osaavat! kuulivat he Otson sanovan Väinölle, joka seisoi ja töllisteli taakseen.
— Minne te olette menossa näin hyväntuulisina? kysyi tohtori.
— Me menemme tervehtimän Ilta Pohjaa, joka on nyrjähyttänyt jalkansa.
Hän on nyt pian terve, kertoi Meri.