— Saatte vielä nämä rusinat, jos menette sänkyihinne, sanoi Ilta.
— No, hyvä on. Anna tänne, ja pojat juoksivat pois.
— Mitä varten sinä lähetät heidät nyt jo makuulle? kysyi Olli.
— Silloin minä saan olla rauhassa. Sängyssä heillä on hyvin vähän mahdollisuuksia koiruuteen. Ette usko, miten vaikeaa on kasvattaa lapsia. Minä olen lukenut kasvatusoppiakin, mutta sitä on hurjan vaikea sovelluttaa oikeaan paikkaan.
— Sinäkö niitä kasvatat? kysyi Tauno.
— Kukas muuten? Äiti laulaa Pariisissa, ja isä on aina työssä. Välistä, kun ei mikään tepsi, niin minä koetan suggeroida heitä. Kerran minä sanoin 30 kertaa: »Lauri ei sano rumia sanoja» ja kun minä lopetin, niin hän sanoi että: »hiisi vieköön suggaamisen». Sitten minä toistin yhtä monta kertaa Eerolle, että: »Eero on kohtelias Ainalle» ja samana iltana hän kutsui Ainaa mölyapinaksi.
— Mutta sinulla on suuri elämäntehtävä, sanoi Terttu. — Me kadehdimme kaikki sinua.
— En minä, sanoi Tauno ja Olli yhtyi:
— En minäkään.
Otso istui ääneti. Hän huomasi, että Ilta kääntyi vain muitten puoleen, ei katsonut häneen eikä tarjonnut hedelmiä. Terttu, joka istui lähinnä, kuori hänelle appelsiinin ja kysyi aina väliin: