— Sinä aioit sanoa, että: »se neiti oli vain Ilta». Minä en välitä sellaisesta, että sinä sanoit, että minä käyttäydyin kuin vanha lehmä, se voi sopia toverille. Mutta kavallus on katalaa.
— Usko minua, Ilta. Minä en olisi ilmiantanut sinua, sellaista ei kukaan kunnon toveri tee ja kaikkein vähimmin meidän luokkalainen. Minä olisin vain sanonut, että se neiti oli hassu, eikä osannut käyttäytyä kunnolla rouva Hanhikoskea kohtaan ja että minä vain pidin opettajan puolta.
— Minä uskon sinua, Otso, ja nyt minä olen pahoillani, että minä epäilin luokan kunnollisinta poikaa, sanoi Ilta ja ojensi kätensä.
— Ilta, minulta puuttuu lusikka, kuului tuomari Pohjan ääni ruokahuoneesta.
— Hyvästi, Ilta. Nyt minä menen, sanoi Otso heittämättä Iltan kättä.
— Joudu, Ilta, kiiruhti tuomari. Ilta veti kätensä irti ja hymyili.
Kun Otso tuli kadulle, seisoivat Olli ja Tauno oven ulkopuolella.
— Vai sinä keität soppaa ominpäin? sanoi Olli uhkaavasti.
— Mitä se merkitsee? Etkö sinä voinut tulla samalla kertaa pois? kysyi
Tauno.
— Minulla oli asiaa Iltalle. Miksi ette menneet saattamaan Terttua, kun on näin myöhäistä?