UUTTA ÄITIÄ KATSOMASSA.
Yliarkkitehti Kulomaa seisoi poikiensa huoneen ovella ja katseli ääneti temmellyskenttää.
Siellä oli sekaisin huonekaluja, vuodevaatteita, kirjoja, koneita, voimistelutelineitä, potkupalloja, monta esinettä, joilla ei luultavasti ollut mitään virkaa. Ja jokainen esine oli luonnottomalla paikalla. Pallo riippui sähkölampun vieressä, kirjat koristivat sänkyä ja räsymattoa ja voimistelutelineet olivat kirjahyllyllä. Pojat olivat yhtä luonnottomilla paikoilla. Valle istut gramofonitorven päällä ja liimasi ikkunapaperia haavalle, joka oli pohkeessa. Sevi oli kääntänyt pöydän nurinpäin ja laski laskujaan sen pohjalla.
— Eikö teidän huonettanne siivota koskaan? kysyi arkkitehti.
Pojat hypähtivät seisaalleen.
— Siivotaan kamalasti. Mutta Hultalla oli tänä aamuna asiaa Nikulaiselle, kolmannelle linjalle, ja hän sanoi, että ei se arkkitehti nyt tule tänne nuuskimaan, kun se o» niin väärtissä sen lesken kanssa, selitti Valle suulaasti.
— Ja Manta kertoi, että meille tulee uusi kotipamppu, lisäsi Sevi.
— Kylläpä te olettekin hoidon tarpeessa, poikaparat. Mitä Sevi on kirjoittanut tuonne pöydän nurjalle puolelle? kysyi arkkitehti.
— Minä laskin kotitehtäviä, kun ei ole paperia. Sitten minä kirjoitan sen vihkoon. Katsos isä, onko tämä oikein? Poika vei myytäväksi 89 munaa, niistä hän särki 19 ja söi 3 munaa. Paljonko hänelle jäi myytäväksi. Vastaus 70 munaa. Eikö jäänytkin? kysyi Sevi.
— Jos 89:stä vähennetään 19 ja 3 jää 67, sanoi arkkitehti.