Pojat nostivat rahin penkin päälle ylettyäkseen näkemään sisään.
— Isä on ruti naurettava. Näätkös, kuinka hän antaa sen nojata rintaa vasten? kuiskasi Sevi.
— Morsian mutruilee, katso, katso. Että isä ilkeekin noin naisten kanssa! Nyt se meinaa pussata! Hoi isä! koroitti Valle äänensä: — Varo, ettei se laske korville. Niin Hulta teki apteekkarille ja huusi sille, että: »Hävetkää vanha mies.»
Valle unohti asemansa ja hakkasi nyrkkiään ruutuun.
Arkkitehti ja hänen morsiamensa ryntäsivät ikkunan luo ja ehtivät nähdä, mitenkä kaksi säikähtynyttä silmäparia katosi näkyvistä. Pölkky oli pyörähtänyt ympäri ja pojat lensivät selälleen pehmeään multaan.
Ilma käytti tilaisuutta ollakseen äidillinen. Hän puhdisti poikien vaatteita, pyyhki mullan kasvoista, taputteli ja lohdutti.
Arkkitehti mumisi itsekseen tyytymättömänä. Onneksi eivät Vallen sanat olleet kuuluneet aivan selvästi sisään.
Kahvipöydässä sai Ilma nolot pojat pian elpymään. He puhelivat ja nauroivat kertoessaan juttuja pihalta ja Sevin luokalta. Valle ei vielä ollut koulussa.
— Eikö tämä ole onnistunut pieni perhe? kysyi Ilma katsoen hellästi arkkitehtiin.
— Sinä olet suurenmoinen, Ilma, sanoi tämä.