— Minä tiedän. Meidän kenkämme ovat varmaankin vaihtuneet, sanoi Väinö.
Tekla alkoi vaihtaa lasten jalkineita, ja Aili sanoi nopeasti.
— Katsokaa kuinka metsä on siniutuinen ja salaperäinen sadeverhon takana.
Johon Ludde sanoi:
— Nykyjään tapaa harvoin tyttöjä, jotka ymmärtävät luonnon tenhon. He ovat niin järkevän ihanteettomia. Te, neiti Sevinen, sitä vastoin — — —
— Aili, sukkanauha katkesi, huusi Viljo ja kiipesi selkänojan yli penkille.
Ailin täytyi kiinnittää sukka lukkoneulalla, jonka Ludde lainasi.
— Oletteko, Aili-neiti, koskaan tuntenut jonkin epämääräisen, suloisen ihanteen kaipuuta? kuiskasi Ludde Viljon mentyä.
— Hiero vähän selkää, Aili kuului Kilin ääni vierestä. Tellu makasi viime yönä minun jalkopäässäni ja siitä saa kirp — — — ai!
Aili nipisti häntä käsivarresta.