— Ovatko nämä pehmeitä, varmasti pehmeitä? kysyi hän kymmenestä lajista.
— Ah, hyvä frouva, ne sulavat suussa kuin voi kuuman pliitan päällä, selitti kauppias ääntäen sanat pehmeästi.
Rouva Pilman hieroi omenaa ruskealla käsineellään yrittäen sitten purra sitä.
— Tämähän on raaka ja kova omena. Hampaat särkyvät sitä syödessä, sanoi hän harmistuneena.
— Hampaissa on vika. Minä söin kolme omenaa yhdessä minuutissa. Minun hampaani ovat täysin ehjiä, täynnä rauhanajan plombeja. — Mutta jos ei anna paikata hampaita — — —
— Mitä te minun hampaistani tiedätte? Kyliä ne kestävät, kunhan annatte hedelmiä ettekä kiviä.
— Omenat ovat prima sortti, mutta kun hampaat on ilman plonibia, niin ei jaksa purra taikinaakaan.
— Minulla on ehjät hampaat, sanoi rouva Pilman ja veti huulet tiukasti kiiltävien tekohampaittansa suojaksi. — Mutta omenat on ruudilla räjäytettävä, jos niistä on saatava pala irti.
— Saako olla kilo? kysyi kauppias yhtä ystävällisenä.
— Minä en heitä rahojani kaivoon. Ovatko nämä munat tuoreita?