Lauri toiteli. Onneksi kukaan ei ollut kuullut hänen huutoaan.
— Onko isä oleskellut kauankin täällä? kysyi hän.
— Kas vain, johan tässä on tullut olluksi liki kaksi tuntia, sanoi tohtori vilkaistuaan kelloon, joka riippui samassa naulassa kuin saippua-astia.
— Tule sisään isä. Siellä on kivaa ja joululahjojakin, kehoitti Lauri.
— Minäpä tiedän jo. Sukset. Saat lahjoittaa ne salassa Oulunkylän orpokodille. Annapas tohvelit, Lauri.
Tohtori kääri kylpyvaipan laihan ruumiinsa ympäri, keräsi tavaransa ja sanoi:
— Onko siellä yhtään huonetta, missä ei vietetä joulua?
— Joukon pieni huone keittiön takana on varma paikka, sanoi Lauri ja lähti näyttämään tietä.
Tohtori ryömi tyytyväisenä Joukon sänkyyn.
— Tuopa minulle voileipää, annos lipeäkala» ja olutta, Lauri. — Ota suoraan keittiöstä, ettet hälytä äitiä.