Kun tohtori syötyään makasi onnellisena kapeassa puusängyssä, pari lukematonta sanomalehteä peitteellä, ajatteli hän:
— Minulla on ollut erinomainen loma tähän asti. Rauhaa ja työtä. Mutta joulu-ilta on sentään aina vietettävä kodissa. — Naima on kiltti ja säästäväinen vaimo, hän ei sille mahda mitään, että hänessä jouluvaistot heräävät, niinkuin jokaisessa naisessa.
— Surkuttelen niitä raukkoja, joilla ei ole omaa kotia jouluna.
TAITEILIJAKSI SYNTYNYT.
Kansallisteatterissa näyteltiin Romeota ja Juliaa. Eenokki Salminen, farmaseutti, istui viimeisen morsiamensa vierellä ja tarkkaili esitystä. Ensin hän istui jäykkänä ja liikkumatta, mutta vähitellen hänen piirteensä sulivat. Suu alkoi liikkua ja ruumis hätkähdellä. Polvet löivät yhteen ja ulospäin, antaen sysäyksiä morsiamelle.
— Ala nyt täällä, Eenokki, — kuiskasi tämä, käsittäen liikkeet hellyyden ilmaisuiksi.
— Katso, Ruusa, tuossa tulee Romeo. Hän on perheen verivihollisen talossa. — Eenokki vapisi niin että pitkä otsakihara heilui.
Olo kävi vieläkin tukalammaksi Ruusalle, sillä Eenokki käyttäytyi yhä omituisemmin. Pian liikkui joka jäsen, ikäänkuin näkymättömät nuorat olisivat yhdistäneet ne näyttelijöiden vastaaviin osiin. Silmät olivat pudota kuopistaan tai siristyivät kapeiksi raoiksi ja posket pullistuivat ja vetäytyivät kokoon kuin palkeet.
— Onko sinulla vatsanväänteitä? — kysyi Ruusa.
— Älä häiritse tunnelmaani, sanoi Eenokki alkaen ähkiä ja kiemurrella kilpaa Tybaltin kanssa, jonka Romeo oli pistänyt kuoliaaksi.