Ja niin oli käynytkin, sillä Esko oli nykäissyt häntä hihasta ja vetäissyt syrjään sanoen:
— Hei, kundi, mulla on asiaa.
— Sano äkkiä, etkun mulla on kaveri seurassa, sanoi Risto, joka ei tahtonut tunnustaa Iida-tätiä.
— Vihreät Kotkat kokoontuvat huomenna Temppelin aukeamalle. Tunnus on, nuoli piirustettuna liidulla rintaan ja sanat, "kauhu ja huuto".
— Hyvä on, mä tulen. Mutta nyt ovat kaikki menneet. Kuinka minä löydän sen seuralaiseni? kysyi Risto säikähtyneenä.
— Mitä siitä. Painu sinä omin päin kotiisi, neuvoi Esko.
— Mutta se kaveri olikin vanha täti, jonka luona mä asun. Se asuu
Taka-Töölössä, enkä mä löydä sinne, valitti Risto.
— Mikä sen nimi on? Katsotaan puhelinluettelosta.
— En mä muista muutakuin Iida. Mä olen kuullut usein sen nimen, mutta nyt se haihtui päästä.
— Oot sinä sitten aika höynä, kun et muista sen nimeä, jonka luona asut, pilkkasi Esko.