HEINÄKUUSSA.
— Äiti, Paavo kirjoittaa, että se tulee meille huomenna. Eihän se häiritse äitiä, etkun isojen vieraat eivät häiritse meitäkään, sanoi Risto heinäkuun ihanana päivänä.
— Tietysti Paavo saa tulla, mutta te ette saa keksiä yhtä rajuja leikkejä, kuin viime kesänä, sanoi äiti.
— Ei se Pihviä häiritse. Se kirjoittaa, että hänet olisi lähetetty serkkujensa luo, mutta ne ovat niin kesyjä, ettei siellä voi kiljumatta olla. Pihvi sanoo, että Horrilla on kivaa, etkun niitten äiti ei kasvata poikia. Mä en ole sanonut sille, että äiti kasvattaa meitä hurjasti. Ja Liisakin kasvattaa, vaikka me ei välitetä siitä.
Paavo tuli, ja pojat veivät hänet heti rantaan uimaan.
— Tulukee rouva kahtomaan, minkälaista elämee poijat pittää rannassa. Täyty jättee pyykinpesu kesken, jottei tulis omalletunnolle immeishengen hukkoo, läähätti Mari rasittuneena, kuljettuaan rannasta mäkistä tietä, niin nopeaan kuin jäykät jalat kannattivat.
Äiti juoksi aika kyytiä rantaan, Marin seuratessa jäljessä.
Ranta oli savinen, mutainen ja hyvin matala. Ensin äiti ei erottanut poikia ensinkään, näki vain, että rantalieju liikkui. Lähemmäksi tultuaan hän huomasi, että Janne, Risto ja Paavo olivat vajonneet saveen kainaloita myöten. Siinä he kirnusivat vedensekaista puuroa, niin että kuului miten alastomat ruumiit molskahtivat ylös ja alas. Kasvot ja hiukset oli voideltu savella.
Janne oli leiponut savesta hatun päähänsä ja pistänyt siihen kirjavia sulkia.
— Äiti, tule tänne katsomaan, meillä on niin lämmintä ja pehmeää, tämä on jukin kivaa, huusi Risto.