— Ei juna odota. Missä te nyt olette olleet, kun ette muistaneet
Liisan lähtöä? kysyi äiti.
— Ensin me pelastettiin Luigi Vampa, joka oli pudonnut likakaivoon. Muut kukot olivat kaikki tallella paitsi Luigi Vampa ja sitten, kun me pyydystettiin hiiriä puuvajan takana, niin me nähtiin, miten Luigi purjehti likakaivossa, mutta se ei kiekunut yhtään. Eikä ollut hyvä, että mollaan tehty hyötyä? Janne loi silmänsä hartaasti äitiin.
— Sitten me mentiin Kaisan ja Hertan luo. Meillä on paljon salaisuuksia yhdessä. Me laitetaan juhlat ja annetun tulot orpolapsille. Janne näyttää taikatemppuja kemian alalta, Kaisa ja Toini tanssivat pukusellaisen ja Risto pitää puheen.
— Mistä sinä aiot puhua? kysyi äiti.
— Mulla on hieno aihe, mä puhun hyvästä ja pahasta omastatunnosta. Justiin, kun on oikein kivaa, niin omatunto tärvelee kaikki. Ja, kun tekee sitä, mikä on ikävää, niin omatunto on tyytyväinen.
— Liisalla on kamalasti omaatuntoa, mutta Jannella ei ole, paitsi joskus illalla.
— Risto osaa ajatella eri hyvästi, sanoi Toini ihaillen.
— Sitten me kesittiin näytelmäkappale siihen juhlaan, Hertta ja Kaisa tahtovat olla prinsessoja, Janne on ryöväri ja Risto prinssi. Toinista tulee noita-akka, etkun se voi irvistää niin luonnollisesti, selitti Janne.
— Minäkin haluan olla prinsessa. Mari saa olla noita-akka, se on paljon luonnollisempaa, pani Toini vastaan. — Hoi, Mari rupeatko näyttelemään teatteria? Saat eri jännittävän tehtäviin.
— Mene pois luotan vanha kiusaaja, älä johata minua synnin tielle, sanoi Mari kauhuissaan.