— Tuskinpa vain, mutta etkö pyytäis tyttöjä mukaan?
— Likat ovat mölöjä.
Samassa tuli Toini kotiin koulusta. Posket hohtivat kuin omenat, vaatteet riisuttiin aika vauhtia ja koululaukku vietiin miestenhuoneeseen. Sitten hän asettui Riston taakse ja alkoi laulaa samaa säveltä, mitä Risto soitti.
— Et saa laulaa, Toini, menee väärin.
— Minähän laulan ihan samaa laulua.
— Sanat ovat samat, mutta alussakin sinä laulat kuin tämä valkoinen nuotti ja pitää olla tämä musta. Mene miestenhuoneeseen.
Toini ei ollut kuulevinaan, lauloi vain yhä kovemmin.
— Ole nyt vaiti tai lasken turvalles, huusi Risto voimatta hillitä itseään.
— Risto, miten sinä puhut? kuului äitin kauhistunut ääni sohvalta.
— Ei kukaan koulussa sano suulle, kuonolle voi sanoa ja Toini härnää minua.