— Minäpä tiedän, yläkonttoorissa on koko pussillinen kuivattua pinaattia, sanoi Toini ja kiipesi Riston avulla kaapille ja sieltä yläkonttooriin. Sieltä hän toi pinaatit ja nyt pakattiin taulut huolellisesti pinaatin lehtien väliin.
— Mitä me tällä äidin luokkataululla teemme! kysyi Toini.
— Leikitään leikkituvassa, että mollaan naimisissa ja nämä on meijän lapsia, sanoi Risto. — Mutta mistä me nyt saadaan kansi tähän laatikkoon!
— Naulataan Liisan herbarion kannet, ei se enää sitä tarvitse, ehdotti
Toini.
— Parempi että otetaan nuo faneeritarjottimet, silloin voi sitä kantaakin rivoista.
— Se on mainiota, ja kun niissä onkin tahroja, niin äiti luultavasti ei niistä välitä enää. Janne, mikset sinäkin auta meitä, niin saisit sinäkin tavarasi pakatuksi?
— Minulla on tärkeämpää tehtävää, vielähän on neljä kuukautta maalle menoon, sanoi Janne sulloen sanomalehtiä läkkipeltilaatikkoon.
Nyt alkoi Risto silitysraudalla hakata tarjottimia kiinni laatikkoon parin tuuman nauloilla.
Mutta jyske saikin äidin paikalle.
— Mitä ihmettä lapset tekevät, täällähän on tavaton siivo, huudahti hän.