— On ikävää, että palvelijoilla ei ole mummon mielipidettä lapsista, sanoi äiti huolestuneena, sillä keittiöstä kuului tasaista murinaa Savon murteella.
— Noin vuarallisia lapsia en oo nähnynnä missään, olivat selvimmät sanat, jotka voi erottaa, kun keittiön ovi avautui.
— Minä menen katsomaan miestenhuoneeseen mitä pojuset tekevät, sanoi isä.
Huoneeseen tultuaan hän oli ensin kompastua isoon myttyyn, jossa oli saappaita ja takkeja. Ympäri lattiaa hyppi neljä paria poikia. Pienet pojat olivat hevosia ja heidän selässään ratsastivat isommat pojat. Jahve istui pienen Osmon selässä ja Ristolla oli suurin koko joukosta hartioillaan. Hevoset läähättivät puolinäännyksissä ja ratsastajat hosuivat. Toiset parit painivat tulipunaisina lattialla. Ei kuulunut pienintäkään ääntä, paitsi puhkimista ja ähkimistä.
— Kuka tämän leikin keksi? kysyi isä.
— Risto keksi ratsastamisen ja Janne pani toiset painimaan.
Isän mieleen muistuivat mummon äskeiset sanat.
— Nyt saatte istua puolituntia paikoillanne, olettehan vallan hiessä sekä hevoset, että painijat. Sitten on aika lähteä kotiin, ja ulkona on pakkanen.
— Eikö Vihreät Kotkat saa jäädä muitten jälkeen, meillä olisi tärkeä kokous? Rakas isukka voivathan he jäädä meille yöksi, pyysi Risto.
— Eihän meillä ole makuusijoja niin monelle.