— Älä ihmeellä, nämä ovat vaarallisia kapineita. Sinä menettäisit käsivartesi, ellet muuta. Kuinka tällaista jätetään ajelehtimaan noin huolimattomasti!
— Mitä se on? kysyi äiti pelästyneenä.
— Se on savutonta ruutia, jota käytetään tykkien laukaisemiseen. Jos sen panee tuleen, niin se räjähtää. Koko uuni voisi luuhistua.
— Voi lapsiparkaa, taaskin olet ollut suuressa vaarassa. Mutta pojat ovat kuin koiranpennut, jotka hakevat joka roskaläjän. Keitä sinun mukanasi oli?
— Pari Vihreää Kotkaa, Olavi ja Kalevi.
Äiti riensi heti puhelimeen varoittamaan poikien äitejä.
— Aikaihmiset ovat kruinoja, tuumi Janne, — olisi ollut jännää jos Risto olisi räjähyttänyt nyt Liisan huoneen uunin, se on niin pieni, ettei siitä kukaan kuolisi.
— Nyt minun täytyy lähteä kouluun, mutta missä manska on? Miksi aina minun kirjani hukataan? Toinin kirjoja ei kukaan hukkaa, hätäili Risto ja haki kuumeisella kiireellä joka paikasta.
— Minä pidän kirjat hyllyllä ja sinun maantietosi on nytkin kylpyhuoneessa, sanoi Toini yliolkaisesti.
Ristolla oli vielä asiaa keittiöön.