— En mie sitä saa, käs männöö vaa nyrkkiin, sanoi Erkki.
— Ihmiset puhuvat niin monella tavalla. Mari puhuu savonkieltä, Laason lapset vihtiläistä, ja sinä karjalankieltä. Teitä on kiva kuulla. Mutta mollaan aina puhuttu kirjakieltä.
— Ei mius "mollaa" oo kirjakielt, ei meijä opettaja silviisii haasta. Eiks myö lähetä kassomaa Helsinkii? Mie oon säästänt rahhaa tätä matkaa vasten, männää nyt, sanoi Erkki suurenmoisesti.
— Jos sinulla on rahaa, niin kyllä me tiedetään mitä tehdään, sanoi
Risto, jonka suunnitelmien toteutumista usein raha-asiat estivät.
Sitten juostiin vanhempien luo pyytämään lupaa.
— Otetaanko Toini mukaan? kysyi Risto Erkiltä.
— Tulkoo vaa miun puolest, oli jalomielinen vastaus.
— Uskalletaankohan me antaa heidän mennä yksinään? kysyi täti levottomana. Hän tunsi sisaren lapsensa.
— Erkille on terveellistä olla muitten lasten kanssa, ja tottua tulemaan ilman meitä toimeen, antaa heidän vain mennä, sanoi setä.
— Pitäkää huolta Toinista ja varokaa autoja, varoitti äiti