— Rakas lapsi, Liisahan on niin tasainen ja viisas tyttö. Tiedätkös edes mitä hakkaileminen merkitsee?
— Tiijän vain, likat puhuvat semmosesta. Naiset ovat mätiä, niistä on vain harmia miehille.
— Entäs pikku pojille? Etkö pidä kiltistä isosta siskostasi? kysyi mummo hiukan paheksuen.
— Mä tahtoisin, että kaikki naiset lähetettäisiin kuuhun. Isona mä keksin vivun, jolla niitä voi sinne lennättää, täällä saisi olla vain muutamia naisia sukua jatkamassa ja vanhoina nekin vivuttaisiin kuuhun.
— Kuka sinulle on opettanut tuollaista! Lasten ei sovi puhua asioista, joita he eivät ymmärrä, kauhisteli mummo.
— Niinkuin suvunjatkamisestako? Eihän se ole sopimatonta. Isä on kertonut siitä, se sanoo kaikki asiat niinkuin ne ovat. Äiti on hirveän huono selittämään asioita. Mä tahtoisin, että laitettas konenaisia, jotka tekisivät työt, sanoi Janne.
— Minä olen kuullut puhuttavan koneihmisistä, niitä sanotaan roboteiksi.
— Haa, se olisi kivaa. Mutta ne ovat varmaankin vain satuihmisiä.
Marinkin tilalla olisi kone hyvä olemassa.
— Onko teillä uusi palvelija?
— On kyllä, se laittaa kaikki niin hienoksi, ruokapöytä on arkenakin niinkuin pyhänä, ja sillä on valkoinen hökötys päässä. Se luulee, että mollaan hienoa herrasväkeä, ja me ei sanota sille mitään, annetaan sen luulla. Mutta kun Risto kokosi hopealusikalla kadulta hevosenlantaa ruusuilleen, niin Mari sanoi ettei se sovi hienoille pojille.