— Eivätkö ne sinun peikkosi koskaan tee hyvää? kysyi Toini kerran.
— Sitä ne tavallisesti tekevät, eilenkin Eloi pysähytti ison kuormavaunun, joka oli juuri ajamassa minun ylitseni ja Kinnoi antoi sinulle viitosen.
— Isähän sen antoi.
— Kinnoi antoi sen isälle.
Mari oli pyyhkimässä tomua ja nyt hän puuttui lasten puheeseen.
— Mittee ne semmoset poejat ovat, ku niitä ei tuuva näkyviin? Aina tuo
Risto kertoo heist, mutta ei niitä oo nähtynä erreyksestäkään.
— Eloi seisoo paraikaa Marin takana ja naaraa, ja Kinnoi näyttää pitkäänenää, sanoi Risto.
Mari kääntyi nopeasti ympäri ja sanoi sitten:
— Pilikkoo teetten vanahasta immeisestä. Selekään teillekii oes annettava.
Hän meni keittiöön muristen itsekseen.