"Hyvä ystäväni", jatkoi hän maaherralle, "olkaa, hyvä ja sanokaa syytetyille, että he minun puolestani ovat vapaat."
"Teidän tulee tietää, kenraali", vastasi maaherra kylmästi, "että minulla tuomarina ollessani aina on tämmöinen oikeus, oikeus, johon tässä tapauksessa panen suuren arvon."
Hän lähestyi nyt Annaa lempeänä, kyynelsilmin, joka ei suinkaan ollut häpeäksi tuolle urhoolliselle 1808 vuoden sotilaalle, ja virkkoi:
"Lapseni, asiat ovat kääntyneet aavistamatta teidän eduksenne. — Te olette vapaa ja saatte lähteä pois. Kiittäkää siitä Jumalaa ja muistakaa mitä sanon, ettei nimittäin mitään maailmassa ole pidettävä suuremmassa arvossa kuin puhdasta sydäntä ja hyvää omaatuntoa. — Menkää lapseni! Tämä kaikin puolin kunniallinen nuorukainen, kauppias Berndt Wilhelm Tåklin, on myöskin vapaa ja saa seurata teitä!"
Anna nousi, tosin heikkouttaan horjuen, mutta täydellisesti tunnossaan. Maaherran sanat olivat vaikuttaneet ihmeellisesti hänen; tarttuen tuohon käteen, joka ystävällisesti oli laskeutunut hänen päänsä päälle, suuteli hän sitä monet kerrat ja virtaavat kyyneleet lievensivät hänen rintaansa.
"Kas niin, lapseni", sanoi hiukan tuikeasti maaherra, joka ei suvainnut pitkällistä tunteiden tulevaa, "pyyhkikää kyyneleenne ja menkää sitten, sillä oikeussali ei ole teille sovelias paikka. — Herra Tåklin, tehkää velvollisuutenne tätä nuorta naista kohtaan!"
Mutta Tåklin ei ottanut sitä siltä kannalta kuuloon. Vietyään Annan syytettyjen penkiltä hänelle arvollisempaan paikkaan lausui hän pelkäämättä kovalla äänellä:
"Asia on päätetty. Niin luulee ainakin kanteentekijä, kenraali Demidoff, mutta se ei ole minun mielipiteeni, sillä minulla on muutamia valituskohtia esiintuotavana häntä vastaan. Kuulkaa niitä, hyvät herrat! Ensimmäinen kuuluu: minä, kunniallinen porvari, olen ilman vähintäkään syyttä otettu yleisellä maantiellä kiinni ja minua kohdeltiin kuin halvinta pahantekijää. Edelleen on neiti Mörckiä, Suomen kansalaista, vastoin hänen tahtoansa pidetty kenraali Demidoffiin talossa ja rääkätty sekä vihdoin minun kerallani koko kaupungin väestön nähden kohdeltu kuni rikoksellista. — Minä olen ylpeä, että olen ottanut puolustaakseni sorrettua, ja vaadin sentähden kenraali Demidoffia edesvastaukseen."
Kinnas oli heitetty. Tämmöinen puhe hämmästytti kaikkia, mutta enimmin kenraalia, joka yhä selvemmin käsitti, että asia saattoi tuottaa hänelle arveluttavia seurauksia.
"Minun täytyy päästä huomiota herättämättä tästä suututtavasta rettelöstä", sanoi hän rauhattomasti maaherralle. "Olkaa hyvä ja välittäkää sovintoa minun ja syytettyjen kesken ja antakaa minun kuulla mitä he vaativat. Minä olen valmis mihin hyvänsä."