"Herra kenraali", kuiskasi hän sanomattoman lempeästi, ja jalo katse elähytti hänen silmänsä, "minä en ainoastaan anna teille anteeksi, vaan tahdon rukoillakin edestänne. — Armahtakoon Kaikkivaltias meitä kaikkia!"
Kenraalin pää vaipui alas.
Kenties nämä sovinnon sanat veivät vielä kerran tuon kadotetun ja syynalaisen pojan takaisin taivaallisen Armahtajan jalkain juureen. Me lausumme tämän toivon sanoessamme nyt ainiaaksi kenraali Demidoffille jäähyväiset.
Tuokion kuluttua oli Anna kadulla ilosta itkevän Brigitan sylissä, ja riemuiten kaikuivat kansan eläköön-huudot.
XVIII.
Hellästi irtautui Anna Brigitan sylistä, sillä riemuhuudot hänen ympärillään muistuttivat hänelle missä hän oli ja herättivät hänessä hartaan halun vetäytymään yksinäisyyteen kaikkien näkyvistä.
"Kuinka te olette onnellinen, Anna", kuiskasi Briitta muori, "tuo uhkaava seikkailu on päättynyt aavistamattoman hyvin. Te olette vapaa ja rikas, ja voitte mennä mihin tahdotte."
Vapaa ja rikas! Anna ei ollut koskaan niin syvästi tuntenut mimmoista on olla ilman koditta. Hänen päätänsä huimasi ja jalkansa horjuivat. Silloin lähestyi häntä Berndt Wilhelm Tåklin keski-ikäisen, säveän näköisen miehen seurassa.
"Neiti Mörck", virkkoi hän, "tämä on veljeni, Gabriel Tåklin, oikea veljen esikuva. Hän tulee — — — vaan puhukoon itse asiansa!"
Kauppias Gabriel Tåklin kumarsi kömpelösti ja puristaen lujasti molemmin kourin Annan kättä sanoi hän: