Turussa Gabriel Tåklinin luona vietettiin Berndt Wilhelmin ja Annan häät. Pastori Mörck toimitti itse vihkimisen ja piti sen jälkeen liikutetulla sydämellä tavanmukaisen puheen noille nuorille. Hän puhui miehen ja vaimon velvollisuuksista, miten heidän tulee olla kärsivälliset toisillensa, ja neuvoi heitä kaikissa kohdissa, myötä- ja vastoinkäymisissä, surussa ja ilossa tuohon jumalalliseen rakkauteen, joka pysyy aina muuttumatta.
Ilo oli yleinen, maljoja juotiin ja Gabriel Tåklinkin piti useampia puheita, toisen toista pöyhkeämmän. Ihastuksissaan sepitti hän ensimmäisen kerran elämässään runonkin, jota hän vielä häiden jälkeenkin usein lueskeli, kun hän ei enään saanut iloita veljensä ja hänen nuoren vaimonsa läsnä-olosta. Sillä kun Turku äskeisten tapausten perästä ei voinut olla heille mieluinen olopaikka, muuttivat he näet ensi tilassa Poriin, jonne Berndt Wilhelm asettui kauppamieheksi, päästyään rikkaaksi Annan omaisuudesta.
Raskas oli molemmin puolin pastori Mörckin ja hänen tyttärensä ero. He lupasivat käydä usein toisissaan ja vielä useimmin kirjoittaa toisillensa, mutta parhainta, mitä Anna sai myötään, olivat hänen isänsä siunaukset ja esirukoukset.
Sovittuaan isänsä kanssa tunsi Anna jälleen sovintoa elämässä ja nykyisessä asemassaan, vaikk'ei hän sydämessään ollutkaan onnellinen.
* * * * *
Oli syyskuun ilta. Hämärästi paloi lamppu, Anna istui rukin ääressä kehräämässä, ja nopeasti kiepua hyristi pyörä. Väliin katsahti hän rullaan, joko päivän urakka olisi täysi, ja aloitti jälleen uudella vauhdilla, laulaa hyräillen puoliääneen.
Hän huokasi ja pyörä seisahti hetkeksi.
Brigitta, joka ei ollut koskaan luvannut luopua Annasta, istui huoneen nurkassa kutoen sukkaa, ja pidettyään kauan silmällä lemmikkiään, lähestyi hän häntä ja sanoi:
"Kas niin, lapseni, kyllä jo riittää täksi päiväksi! Te olette ollut ahkera kuin päiväläinen, ja kumminkin olette te rikas ja rouva talossa."
"Kyllä jo riittää, sanon kerran vieläkin."