Brigitta seisautti pyörän kädellään, mutta Anna väisti sen lempeästi pois ja vastasi:
"En tahdo olla huonompi muita, Briitta muori. Työ on sekä emännän että palvelijan kunnia."
"Mutta te ette ole tottunut", muistutti Brigitta, "raskaasen työhön aamusta iltaan saakka. Te ette malta enää koskaan piirrustella, tehdä koruompeluksia, vielä vähemmän soittaa kanteletta."
Anna punehtui. "Minulla on tärkeämpiä velvollisuuksia täytettävänä", sanoi hän nopeasti. "Mieheni sanoo, ettei emäntä saa kuluttaa semmoisiin aikaansa, ja hän on ehkä oikeassa. Itsekin on hän lakannut runoilemasta."
"Hyvä Jumala on luonut kunkin erilaiseksi", arveli Brigitta. "Rumalla hämähäkillä, muurahaisella, visertelevällä linnulla ja monivärisellä kukalla, kaikilla heillä on oma tarkoituksensa luonnossa. Niinpä ihmisilläkin. Mikä sopii minulle ja monelle muulle, se ei sovi teille, hentoinen lemmenkukkani."
Brigitan ääni oli lempeä ja hellä, mutta Anna koetti tekeytyä vakavan näköiseksi.
"Brigitta, sinä puhuttelet minua kuin hemmoiteltua lasta. Siunattu olkoon halvinkin työ; se ei tee ketään pahemmaksi. Minä olen porvarin vaimo, muista se, äläkä houkuttele minua pois velvollisuuksistani."
Brigitta palasi ääneti nurkkaansa ja Anna kehräsi edelleen. Mutta vihdoin oli urakka täysi ja pyörä pysähtyi. Iloisesti hymyillen ja onnellisena kuin lapsi työnsi Anna rukin syrjään ja oli vapaa tekemään mitä itse tahtoi. Hän meni akkunan luo ja kohoitti hiljaa uutimia. Seutua valaisi mitä ihanin kuutamo ja houkutteli häntä ulos.
Astuessaan ulos portista, näki hän valon miehensä akkunasta. "Aina niin ahkerassa työssä", huokasi hän. "Hänellä ei ole enää aikaa oleksia vaimonsakaan kanssa."
Syksyinen leuto ilma leikitteli hänen kuumilla kasvoillaan. Hän astui nopeasti joen rannalle ja seurasi kauan sen tulista kulkua.