"Olen vaan nähnyt yhden ainoan", ajatteli Anna itsekseen, "jonka
ulkomuoto on ollut kaikin puolin noin kaunis ja säännöllinen. —
Todellakin, ainoastaan yhden olen nähnyt katselevan tuolla tavalla."
Hän huokasi syvään.
"Joll'en tietäisi kapteeni Mustofinin jo aikoja sitten lepäävän esi-isiensä luona", ajatteli puolestaan Brigitta, "niin luulisin näkeväni hänen tulevan vastaamme."
Mutta Anna pysähtyi, nojautuen raskaasti Brigitan käsivarteen.
"Taivaan armot", kuiskasi hän kauhistuneen näköisenä, "antaako hauta takaisin kuolleensa, vai onko tämä petollinen harhanäky, joka pian on katoava revittyään jälleen auki sydämeni haavat! Brigitta, hyvä Brigitta, sano minun erehtyvän, sano minun olevan houreissa, sillä minä en voi ymmärtää, että vielä täällä maailmassa saisin nähdä nuoruuteni sulhon, kaivatun Vladimirini."
"Rauhoittukaa, lapseni", kuiskasi palvelija, "antakaamme hänen tulla lähemmäksi ja päättäkäämme sitten, kuka meillä on edessämme."
Tulija pysähtyi nyt, pyyhkäsi kädellään silmiään ja katsoi sitten taas terävästi ja tutkivaisesti noita kahta naista. Mutta pian seisoi hän heidän luonaan. Brigitan ontuva käynti oli ensin vetänyt puoleensa hänen huomionsa, ja tunnettuaan hänet oli hänen katseensa kääntynyt Annaan, jota hän oli niin suuresti rakastanut eikä koskaan voinut unhoittaa.
Vieras ei näet ollut kukaan muu kuin Vladimir Mustofin, jonka sattumus oli tuonut Kronstadtiin. Hän tarttui Annan jääkylmiin käsiin ja tuolla suloisella äänensoinnulla, jota tämä niin usein oli kuullut, virkkoi hän:
"Anna Mörck, me näemme siis jälleen toisemme. Minä luulin sen tapahtuvan vasta paremmassa maailmassa, mutta kiitetyt olkoot pyhät, että se vielä tässä elämässä toteutui. Armas tyttö, puhu, sano että vielä minua muistat, että vielä tunnet minut."
Myrskyisistä tunteista oli Mustofinin sydän pakahtua, hänen huulensa vapisivat ja silmänsä kostuivat kyyneleistä odottaessaan Annan vastausta, mutta tämä, joka miehuullisesti oli kestänyt niin monta surua, ei tahtonut voida käsittää tätä äkillistä iloa.
Vihdoin aukenivat hänen huulensa, ja Mustofinin täytyi kumartua kuullakseen mitä hän sanoi.