"Ei, Vladimir, se on mahdotonta", valitti tyttö parka suruissaan.
"Sinä epäilet siis lempeni voimaa?" Mustofin kietoi hellästi kätensä hänen ympärilleen ja painoi hänen päänsä vasten olkapäätään, ja Anna itki ensin katkerasti, mutta virkkoi sitten liikuttavalla äänellä: "Älä ole pahoillasi, Vladimir; en tahdo turhilla valituksilla enää tehdä eron tuskia raskaammiksi, vaan olen nöyrtyvä sallimuksen alle. Sinun rakkautesi on vahvistava minua ja se on Jumalan avulla yhdistävä meidät jälleen."
"Kiitos, ystäväni", sanoi Mustofin, "ja kun tuo uhkaava sota on ohitse, olen minä jälleen sinun omasi — sitten ei mikään voi eroittaa meitä toisistamme. Siksi aikaa toimitan sinulle kodin kenraali Demidoffin luona, joka, kuten tiedät, on äitini velipuoli. Tosin tunnen häntä varsin vähän, sillä me emme ole olleet paljon yksissä, mutta hän on aina osoittanut minulle erinomaista hyväntahtoisuutta ja on kaiketi auttava minua tästä pulasta."
"Salli minun olla täällä Reisinmatamin luona", virkkoi Anna, "hän on minulle hyvä ja hellä kuin äiti."
"Se on totta", sanoi Mustofin, "mutta tämä ei ole sovelias paikka jalosukuisen miehen morsiamelle. Ylhäisessä asemassaan voi kenraali Demidoff sitävastoin parhaiten suojella ja hoitaa sinua. Etkö ole tyytyväinen ehdoitukseeni, armaani?"
"Minä tyydyn kaikkeen", vastasi Anna hiljaa ja laski hänen käteensä omansa, "tiedänhän minä, että sinä tarkoitat parastani."
Emme tahdo pitemmältä kertoa tätä keskustelua, jossa kaipaus, suru ja toiveet tulevaisesta onnesta vaihtelivat, vaan seuratkaamme Mustofiniä hänen sukulaisensa, kenraali Demidoffin luokse, jolla oli oleva niin tärkeä osa Anna Mörckin elämän vaiheissa. Hän oli jo iäkäs mies, vaikk'eivät vuodet eikä heikkous vielä olleet masentaneet hänen urheaa, taisteluissa jännistynyttä vartaloaan. Silmänsä olivat harmaat ja tuikeat ja kasvoissa, joissa ei ollut kauneuden jälkiäkään, kuvastui ankara julmuus ja hekkumallinen aistillisuus. Nämä luonteensa osoitteet ymmärsi kenraali Demidoff kuitenkin mestarillisesti salata, teeskennellen kohteliaisuutta ja ystävyyttä, ja vaikka hän 1808-1809 vuoden sodassa oli joutunut pahaan maineesen Vaasan kaupungin ryöstön ja muitten samanlaisten urostöittensä kautta, oli hän rikkaudellaan ja mahtavuudellaan saavuttanut itselleen ylhäisen aseman.
Kenraali oli jo käynyt maltittomaksi Mustofinin pitkästä viipymisestä, mutta tuli nyt kumminkin varsin ystävällisesti häntä vastaan.
"Terve tultuasi, sisaren poika!" sanoi hän, "olen halunnut tietää, mitä sinä pidät tuosta keisarillisesta käskystä."
"Se oli todellakin aavistamatonta", vastasi Mustofin.