Kenraalin suupielet värähtelivät ja hän oli vähällä purskahtaa nauramaan mokomille epäilyksille, mutta hän tahtoi olla hyvässä sovussa sisaren pojan kanssa, ja hilliten mieltään virkkoi hän:
"Huhu tietää kertoa että morsiamesi on kaunis."
"Kaunis, ihana ja hyvä kuin enkeli", sanoi Mustofin innokkaasti.
"Sitä vaikeampi on sitten jättää häntä."
"Sen tunnen kyllä syvästi", vastasi Mustofin, "ja sentähden olenkin päättänyt kääntyä teihin, eno, pyynnöllä, jota en monelle tekisi — — —"
"Ja se kuuluu?" keskeytti hänet kenraali.
"Että te soisitte kotoa ja suojaa Annalleni, kunnes minä palajan, ja siten lievittäisitte surua, joka ahdistaa sydäntäni ajatellessani hänen turvatonta tilaansa."
"Jos ei se sen enempää ollut", sanoi kenraali ystävällisesti, "niin otan mielelläni toimittaakseni tämän tosin vähän arkaluontoisen tehtävän. Kiitos luottamuksestasi, sisaren poika, ja ole varma siitä, ettei neiti Mörckiltä ole minun talossani puuttuva isällistä suojelusta eikä hellää hoitoa. Tässä on käteni."
He löivät lujasti kättä ja Vladimir kiitti hartaasti kenraalia hänen ystävyydestään.
"Nyt olet siis valmis lähtemään", sanoi tämä.