"Olen kyllä; tulee vaan ensin tehdä testamenttini, ja sitten olen rauhallisella mielellä ryhtyvä täyttämään velvollisuuttani."
"Testamenttisi", toisti kenraali kummeksien, "ethän kait aikone asettaa rintaasi maaliksi vihollisen luodille?"
"Kukapa sitä tietää", sanoi Mustofin synkästi, "elämä ja kuolema eivät ole omassa kädessämme; meidän tulee olla valmiit kaikkeen. Testamentillani tahdon turvata Annan tulevaisuuden, jos itse sodassa kaatuisin."
"Sinä olet viisas ja ajatteleva", sanoi kenraali, "morsiamesi saa ruhtinaallisen omaisuuden."
"Ei siitä niin paljon tule kuin luulette, eno, vaikka tosin Annalle tarpeeksi. Aikomukseni on nimittäin vapauttaa orjani ja sitä paitsi lankeaa osa kirkolle ja kunnan vaivaisille."
Kenraali pusersi kättään lujasti pöytää vasten, mutta hän hillitsi kuohuvan verensä ja sanoi:
"Oikein onkin järjestää ajoissa maalliset asiat. — Kirjurini Kurzoff, joka on taitava lakimies, kirjoittakoon testamentin ja sinulla on kaiketi joitakuita ystäviä, joita haluat siihen todistajiksi."
"On", sanoi Mustofin, kenraalin hyväntahtoisuudesta mielessään, "kapteenit Kamenski ja Gregorjeff eivät varmaan kieltäne minulta tätä palvelusta."
"En minäkään sitä luule", sanoi kenraali tarttuessaan kellonnuoraan ja käski sisään-astuvan palvelijan kutsumaan mainittuja henkilöitä.
Tuommoisessa toiminnassa, jossa niin sanoaksemme elämä tekee tiliä kuoleman kanssa, on jotakin liikuttavaa, ja juhlallinen hiljaisuus vallitsikin hetken perästä kenraalin huoneessa. Selkä kenossa istui kenraali nojatuolissaan eikä näyttänyt näkevän eli kuulevan, mitä hänen ympärillään tapahtui, sillä aikaa kun Mustofin kalpeana mutta vakavana matalalla äänellä toi ilmi viimeisen tahtonsa; väliin keskeytti hänet kirjuri kehittäen hänen lauseitaan sattuvampaan lakitieteelliseen muotoon. Etupuolella seisoi taas nuo kaksi upseeria valmiina antamaan tarvittaessa nimikirjoituksensa.