"Te ette siis huoli lahjoistani" sanoi kenraali, "te kiellätte minulta tämän suosion, josta minulle olisi suuri ilo!"
"Jos sillä voin tehdä teille iloa", sanoi Anna peljäten suututtavansa kenraalin, "niin suostun pyyntöönne ja kiitän tuhansin kerroin."
"Ette saa luulla minua kiittämättömäksi, kenraali", jatkoi hän surumielisesti, "mutta suurimmassa arvossa pitäisin kuitenkin ainoankin rivin Mustofiniltä. Eikö vielä ole kirjettä saapunut?"
"Aina sama kysymys, lapseni, ja aina täytyy minun antaa teille kieltävä vastaus."
"Minkä luulette olevan syynä tähän äänettömyyteen?" kysyi Anna.
"Lupasihan Vladimir, että kirjeet varmasti tulisivat käsiini."
"Sitä ei voi niin tarkoin tietää", sanoi kenraali; "nuoriin miehiinkään ei ole paljon luottamista. Kauniit silmät panevat helposti heidän päänsä pyörälle ja saavat heidän unohtamaan entiset mieltymiset, — toinen tuulen puuska tuo toisia tunteita."
"Mutta Vladimir on luvannut minulle uskollisuutta, hän ei ole pettävä eikä unohtava minua!" huudahti Anna ja hänen silmistään säteili hellyys ja iloinen luottamus.
"Rauhoittukaa, lapseni", lohdutti kenraali, "minä hankin sekä yksityistä että virkatietä luotettavia tietoja sisareni pojasta. Ajat ovat hankalat, kirjeet saattavat ehkä joutua muiden käsiin — ja paljon voi tapahtua tuolla kaukana, josta meillä täällä ei ole aavistustakaan. Älkää vaan hätäilkö, sillä kalvava levottomuus tekee pian ihmisen rumaksi ja vanhaksi, ja teidänhän tulee säilyttää kauneuttanne Vladimirin tähden." Tätä sanoessaan puristi kenraali Annan kättä jäähyväisiksi ja lähti pois, entistä enemmän ihastuneena tuohon suloiseen tyttöön ja lujasti päättäen uskaltaa kaikki voittaakseen hänet.
* * * * *
Rakastuneet, jotka meidän päivinämme tuskittelevat, joll'ei säännöllinen posti tuo heille vähintään kerta viikkoon kirjeitä ja joilla pahimmassa tapauksessa on sananlennätin ja telefooni käytettävänä he ainakin voivat käsittää Anna Mörckin syvää kaipausta, kun hän kuukausittain turhaan odotti tietoja Mustofiniltä. Kenraali Demidoff ei saanut horjumaan tuon jalon tytön luottamusta armaasensa, vaikka hän usein koettikin herättää hänen mielessään epäluuloja.