"Piikit on ruusullakin, ei vaan yksin orjantappuralla", vastasi Anna.
"Ja hyvästi pistävätkin kun tahtovat", sanoi kenraali hymyillen.
"Muulla tavoin ei voi ollakaan", virkkoi Anna.
"Mutta sen täytyy", lausui kenraali. "Vihasta rakkauteen sanotaan vaan olevan yksi askel, ja niin toivon olevankin, Annaseni."
"Minä en vihaa ketään, mutta minä inhoan teitä kenraali. Kuinka jalo te sitävastoin olisitte, jos tekisitte oikeutta onnettomalle tytölle, ettekä kietoisi sieluanne itsekkäisyyden mustaan verhoon."
"Totta kyllä", sanoi kenraali, "jos ei minulla olisi niin mahtavaa yllykettä."
"Mahtavaa yllykettä, mitä!"
"Rakkautta, Anna, rakkautta!" huudahti kenraali. "Ihana tyttö, antakaa minulle vaikka kuinka pieni osa siitä vastineeksi, ja minä olen oleva onnellisin kuolevaisista."
"Olenhan jo kerran teille julki sanonut, ett'en voi rakastaa ketään muuta kuin Mustofinia, ja siitä tulee teidän ymmärtää, etten rupea mihinkään yhteyteen teidän kanssanne."
"Se ei ole ollut koskaan tarkoitukseni", sanoi kenraali nauraen, "jos sillä tarkoitatte avioliittoa, joka minulle olisi sama kuin rotanloukku kotkalle. Ei! vapaasti kuin sekin tahdon mä liidellä, nauttia, elää ja rakastaa — rakastaa teitäkin ainoastaan — — —"