Tasaiselle kivelle oli Briitta muori asettanut seulan laidalleen pystöön, ja sen sisässä oli hänen äitivainaajansa vanha virsikirja ja hänen oma vihkisormuksensa. Syyllisen nimeä mainittaessa piti seulan salaisilla voimilla kääntyä.
Tämä salaperäinen toimitus keskeytyi kumminkin, kun torven toitotus yht'äkkiä kajahti läpi tyynen ilman, ja ohikulkevan sotamiesjoukon säännöllinen astuminen alkoi kuulua.
Hämmästyksissään päästi Briitta muori seulan käsistään, virsikirja putosi maahan, sormus vieri johonkin rakoon, ja sikseen jäivät koko loihtimismenot, eikä koskaan tullut ilmi, mihin tuo kadonnut lammas oli joutunut.
Vielä toisen kerran tänä iltana kiipesi Anna muurille ja katseli uteliaasti, joskin hiukan vastenmielisesti, venäläisiä sotureita, jotka olivat Ahvenanmaalle majoitettua sotaväkeä ja kulkivat nyt Sundin kirkonkylään.
Joukon etupäässä ratsasti päällikkö valkealla hevosella. Pitkältä välimatkalta ei Anna voinut eroittaa hänen kasvojaan, mutta hänen vartalonsa oli ylevä ja ryhdikäs ja liikkeet uljaat ja miellyttävät, hänen ohjatessaan tulista ratsuaan.
Jos sotamiesten harmaat sinellit olivatkin kolkon ja yksinkertaisen näköiset, oli heidän päällikkönsä univormu sitä vastoin loistavampaa laatua, ja miekanolus, kullalla siroiteltu takinkaulus ja olkapoletit osoittivat sekä hänen ylhäistä sukuaan että korkeaa asemaansa armeijassa.
Anna pyyhkäsi kädellään otsaansa. Tuommoiseksi oli hän unelmissaan kuvaillut todellisen ritarin. Vihdoin katosi joukko metsän taa. Kotia kohden läksivät Briitta muori ja Annakin äänettöminä astumaan ja iloisiksi kävivätkin, kun alkoi punaiseksi maalattu pappila valkeine ikkunaluukkuineen pilkoittaa heille puiden välistä.
Pastori Mörck istui avoimen akkunan ääressä, joka antoi metsäiselle kirkkomaalle päin, missä seisoi valkea risti hänen vaimonsa haudalla. Hänellä oli edessään pöydällä avattu raamattu, ja vaikk'ei hän pimeän tähden enää nähnyt lukea, oli hän vielä kumarruksissaan yli kirjan, mietiskellen syvissä ajatuksissa tuota pyhää sanaa, jonka tulkki hän oli. Nähdessään Annan palajavan nousi hän ja meni häntä vastaan ulkopuoliseen huoneesen. Hän tervehti häntä hajamielisesti hymyillen ja sanoi:
"Oletpa viipynyt kauan kävelylläsi, lapseni. Ei ole hyvä kuljeksia myöhään ulkona näinä aikoina, kun venäläisiä sotamiehiä kihisee seudulla. Taaskin ovat uudet majokkaat saapuneet kylään ja mekin olemme saaneet määrätyn osamme", jatkoi hän. "Olen käskenyt järjestää itäisen vinnikamarin muukalaista varten, ja vaikka vielä äsken olimmekin vihollisia, tulee meidän osoittaa vieraanvaraisuutta hänelle."
Aavistuksensekaisella hämmästyksellä kuunteli Anna isänsä sanoja ja aikoi juuri kysyä jotakin odotetusta vieraasta, kun Briitta muori astui kiiruusti sisään, kantaen kahta sytytettyä kynttilää.