XI.
Se aika oli ohitse, jolloin vastenmielisyys ja inho kenraali Demidoffia kohtaan hänen julman käytöksensä johdosta Vaasan kaupungin ryöstössä oli yleisössä niin hereillä, että eräistä tanssiaisista Turussa koko seurue hänen saapuessaan poistui. Mutta ajat olivat muuttuneet, ja kenraalin loistava ja vieraanvarainen talo oli saanut vetovoiman, jota ei kuka hyvänsä voinut vastustaa. Isäntä oli harras musiikinystävä, soitti mestarillisesti viulua ja kokosi kernaasti ympärilleen henkilöitä, joilla oli samaa taipumusta. Hänen soitannollisissa iltamissaan olikin lukuisasti vieraita; siellä oli puhelu niin iloista ja vilkasta, siellä seurusteleminen niin kohteliasta ja leikillistä.
Näin oli laita eräänä maaliskuun iltanakin 1813, jolloin kenraalin kirkkaasti valaistujen akkunain ulkopuolelle kokoontunut utelias ihmisjoukko unhoitti lumipyryn ja vinhan tuulen saadakseen kuulla ja nähdä edes vähänkin, mitä tuossa paljon puhutussa asunnossa tapahtui.
"Hauskaa kait mahtaa taas olla tänä iltana venäläisen kenraalin luona", virkkoi muudan lihava karvari. "Kirottu olkoon se hetki, jona nuo moskovalaiset roistot pääsivät meidän herroiksemme, sillä oma nahka ei enään mene kaupaksi, sitten kun Venäjän vuodat tulivat käytäntöön. Hyi! niiden pahaa hajua!"
"Karvari vaari", nauroi eräs kalpea ja laiha räätäli, "enpä todellakaan luule sinun nenäsi olevan liioin turmeltuneen. Mitä taas sinun omaan nahkaasi tulee, niin ei liene syytä sitä myytäväksi tarjota, pikemmin voisi silloin silavankaupalla onnistua."
Yleinen nauru palkitsi sukkeluuden, jota seurasi tuima sanasota. Karvari syytti räätälin vääritelleen sanainsa merkityksen ja räätäli taas puolusti innokkaasti itseänsä.
"Älkäät toki, hyvät ystävät", sanoi muudan pienenläntä porvari välittäen, "paavin parrasta ei ansaitse riidellä, sillä jos luonto on varustanut Nuutti karvarin hienommalla nenällä ja vähemmän terävällä kielellä kuin Lauri räätälin, niin tulee kuitenkin elää rauhassa toistensa kanssa."
"Siinä kohden olette oikeassa", vastasi räätäli sukkelasti. — "Muutetaan sentähden puheaine. Luuletteko kenraalin mamselin olevan mukana tuossa hienossa seurassa tänä iltana?"
"Sitä en usko", vastasi joukosta eräs vaimo, jolla oli yleensä paremmat tiedot kuin muilla, "tyttö parka, kaiket päivät kuuluu hän istuvan huoneessaan surren kadotettua sulhaistaan."
"No, lohduttaahan kenraali häntä kyllin", sanoi joku.