Tätä onnetonta asian laitaa ajatteli Tåklin ajattelemistaan kävellessään pimeällä kadulla.
"Onko siveellinen pelkurimaisuus todellakin niin suuri, ettei kukaan tohdi nostaa kättään oikean asian puolesta!" sanoi hän itsekseen.
Äkkiä seisahti hän. Uusi aate heräsi hänessä salaman nopeudella. Eikö hänessä sitten ollut miestä ruveta tuon yksinäisen, turvattoman tytön suojelijaksi, eikö hän voisi tehdä mitä muut eivät tohtineet, riistää tirannilta hänen uhrinsa? Hänen täytyi ja hän tahtoi koettaa, vaikka taivas ja maa nousisivat vastaan, — mutta salaisuudessa, huomiota herättämättä piti sen tapahtua voidakseen onnistua.
Hän mitteli katseellaan välimatkaa Annan akkunasta maahan. Kenties saattaisi helposti hinata itsensä nuoraa myöten noin vähäpätöisestä korkeudesta alas; olihan hän ennenkin kuullut semmoisesta puhuttavan. Toinen ehdoitus toisen perästä syntyi hänen aivoissaan, mutta vihdoin selkeni hänelle kaikki siihen määrään, ett'ei hän aluksi voisi muuta tehdä kuin odottaa sopivaa tilaisuutta päästäkseen yhteyteen neiti Mörckin kanssa, voittaakseen hänen luottamuksensa ja saadaksensa hänen suostumuksensa aikeellensa. Täytyisiköhän tuota tilaisuutta odottaa kauankin? Hänessä paloi jalo innostus. Haaveksivaisesta puotisankarista oli tullut toiminnan mies.
XII.
Heleänkirkkaalta taivaalta paistoi aurinko ihmisjoukkoihin, jotka jalkaisin ja hevosilla läheltä ja kaukaa virtailivat Turkuun tavanmukaisille kesämarkkinoille, kesäkuun 18 päivänä. Ajan ja muiston virtaan olivat katolinopin kanssa vajonneet ne suurenmoiset juhlallisuudet, joita keskiajalla tänä päivänä oli vietetty muistoksi Henrik piispan luiden siirtämisestä Nousiaisista Suomen kirkollisessa suhteessa etevimpään kaupunkiin, vähittäin olivat ne muuttuneet maalliseksi, iloiseksi kansanjuhlaksi, jonka ohessa harjoitettiin vilkasta kauppaa. Vaikka voitonhalu jo aikaisin oli päässyt vallalle noissa entisissä uskonnollisissa juhlissa, oli kumminkin vakaamielisyyttä katumuksen tekijöissä, jotka kaikilta puolin maata riensivät palvelemaan suojeluspyhänsä maallisia jäännöksiä ja saamaan synninpäästön. Kun nyt sitävastoin ainoastaan aineellinen voitto ja nautinnontoivo olivat pääsyynä näihin kansankokouksiin, vallitsi niissä tietysti kokonaan erilainen henki.
Edellisenä päivänä oli jo rahvasta alkanut kokoontua ja yhä edelleen olivat tiet täpötäynnä ihmisiä, jotka pyrkivät samaan päämäärään. Hevonen, joskus mainiota Hämeen tahi Karjalan rotua, juosta karitteli kirjavien rattaiden edessä, joilla varakas talollisenpoika istui nainen sylissä ja kohoitti ylpeästi piiskaa kädessään, toiset köyhemmät antoivat taas laihojen kaakkiensa kulkea omaa menoaan. Tosin ei mikään höyrylaiva vielä muutamaan vuosikymmeneen ollut kuljettava kaupanhaluisia markkinamiehiä, mutta sen sijaan näkyi sumppuveneitä ja kaikenmoisia aluksia liitelevän Aurajoen harmaankeltaisella veden pinnalla, joita sitten kiinnitettiin matalaan rantaan. Sekä veneiden luona, että tuomiokirkontorilla kävi kauppa täydellä vauhdilla, ja viimeksimainitusta paikasta kuului hälinä selvästi Anna Mörckinkin huoneisin, kenraali Demidoffin asunnossa.
Tämä hälinä oli Briitta muorista erittäin viehättävää; tuontuostakin lakkasi hän lukemasta "Hengellisiä kyyhkysääniä" miettiäkseen mitä se ja se tavara maksaisi ja katsoakseen ulos akkunasta.
Vihdoin pani hän kirjan pois luotaan ja virkkoi:
"On synti ja häpeä lukea semmoisen hurskaan miehen kirjaa, kun ajatukset kumminkin lentävät kuin sukkula kankaassa ympäri markkinoita. Sielun vihollisen juonia se on, ei muuta. Jumala paratkoon! tahi saattaa minulle käydä niinkuin ylpeälle kartanonherralle ennen Kokemäellä — — —"