"Vähäinen!" huudahti kenraali halveksivaisesti hymyillen. "Ainoastaan teeskenteleväisen naisen huulet voivat lausua tuommoista."
"Teeskentelystä ei teidän pitäisi minua syyttää, sillä minä en ole koskaan sanonut muuta, kuin mitä todellakin ajattelen — — —"
"No, no, kaunis viholliseni", keskeytti kenraali hänet vilkkaasti, "tehkää minulle kerrankin hiukan oikeutta, ja minä unohdan, mikä uppiniskainen pikku olento te olette ollut. Voitteko uskoa, Annushka, että minä eilen lahjoitin tuhat vahakynttilää pyhälle Vladimirin madonnalle teidän tähtenne!"
"Minun tähteni", toisti tyttö.
"Niin, ja minun nimenomaisen tahtoni mukaan", jatkoi kenraali, "pitää nämä kynttilät poltettaman kaksittain yöt päivät tuon ihmeitä tekevän edestärukoilijan loistavan pään yläpuolella. Hänen suosioonsa luottaen olen minä rukoillut, että hän pehmittäisi teidän kivikovan sydämenne minun rakkaudelleni."
"Älkää herjatko, kenraali!" sanoi Anna ankarasti, "sillä kun synnilliselle, saastaiselle himolle rukoillaan taivaan apua, saadaan rangaistus vaan ei rukouksen kuulemista."
"Pyhän Nikolain parran nimessä, te näytätte niin totisen naaman kuin luostarin abbedissa! Katsokaas, ystäväni, jos ei madonna mielisikään kuulla rukouksiani, olen minä mies puolestani, enkä tarvitse häntä. Ymmärrättehän?"
Kenraali nauroi pilkallisesti.
"Te ette vastaa, kaunokaiseni!" sanoi hän uhkaavalla, käheällä äänellä.
"Näinkö orja tottelee herraansa?"
"Minulla ei ole mitään vastaamista", sanoi Anna hiljaisesti. "En voi vastata siihen, jonka tiedätte niin syvästi loukkaavan minua. Muuten olen vapaa, enkä mikään orja — — —"